200 sanasta 2000

Vaikka blogikirjoituksistani voisi toisin päätellä, olen syksyn aikana myös opiskellut ja tuijottanut tietokoneen ruutua toivoen sanojen sinne ilmestymistä. Olen istunut luennoilla ja seminaareissa, välillä muistiinpanoja kirjoittaen ja välillä kiemuroita piirrellen. Olen myös tuskaillut epäsiistiä keittiötä (uskokaa tai älkää, mutta minä olen se siivottomuudesta eniten valittava), käynyt kaupassa ja vienyt roskia, pessyt pyykkiä ja tehnyt ruokaa. En kuitenkaan koe, että oloni täällä on täysin "arjistunut". Tämä johtunee siitä, että elämäni täällä on ollut hyvin tapahtumarikasta. Olen meneväinen Suomessakin, mutta täällä menemisiäni on yhdistänyt ajatus siitä, että "kerta täällä ollaan, niin mennään ja tehdään"! Voitteko kaverit luvata auttaa siinä, ettei Savonlinnan hiljainen talvi tule ahdistamaan minua tämän syksyn jälkeen?

Kuluneen viikon aikana oli Bloco Talentomme kolmas keikka Bathin Lantern Paradessa eli lyhtyparaatissa. Meidän lisäksemme paraatissa soitti kaksi muuta sambarumpujoukkiota samasta sambakoulusta. Joka vuosi eri teemalla kulkevan paraatin lyhdyt olivat tänä vuonna meri-aiheisia, joten lyhtyjä löytyi erilaisista kaloista sukeltajaan ja laivoista mustekalan kautta merenneitoon. Mukaan oli eksynyt myös upea norsu. Lyhtyjä olivat askarrelleet erilaiset ryhmät, perheet ja yksittäiset henkilöt. Lyhdyt itsessään oli tehty kehikoiden ympärille kiinnitetyistä ohuista paperisuikaleista ja niiden sisään oli pujotettu ledivaloja. Tämä Bathin asukit yhdistävä tapahtuma keräsi katujen varsille myös paljon ihastelijoita. Paraatin lopuksi me kaikki sambaajat eli yli sata paukuttajaa kokoonnuimme yhteen rummuttamaan. Se vasta hienoa olikin! Loppuillan tanssimme erilaisia soittimia omaavan sambabändin tahdissa. Video paraatista löytyy täältä.

Photo: Ena Kapetanovic

Photo: Ena Kapetanovic

Lauantaina oli Social Programmen viimeinen retki, joka suuntasi Lontooseen. Kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovatkin Lantern Paraden kuvia lukuunottamatta tuolta reissulta. Meille ei oltu järjestetty minkäänlaista ohjelmaa vaan kaikki saivat kulkea omien polkujensa mukaan. Itse oli kuullut aikaisemmin Hyde Parkin vallanneesta Winter Wonderlandista, jossa halusin päästä käymään. Lähdimmekin kulkemaan kohti tuota puistoa yhdessä suomalaisjoukkion sekä Enan, Lizzyn ja Allien kanssa. Matkallamme näimme sekä Big Benin että selvästi turistien suosiossa olleen valtavan oravan ennen Buckinghamin palatsin ohittamista.

Photo: Ena´s camera

Winter Wonderland oli täpöten täynnä ihmisiä, jotka virtasivat pienten kojujen keskellä. Kojuissa myytiin erilaisia joululahjoiksi tarkoitettuja asioita, mm. käsitöitä, ruokaa ja koruja. Paikalla olivat myös hämmentävän tekolumen myyjät. Hetken heitä katseltuani minut pyydettiin testaamaan ”ihmeellistä ja uudelleen käytettävää lumijauhetta, joka tuntuu ja näyttää oikealta lumelta”. Käteeni kaadettiin valkoista jauhetta, sen päälle lämmintä vettä ja vóla, lumijauhe turposi kädessäni! Lumen oikeasta tuntuvuudesta ja näyttävyydestähän voidaan tietty olla montaa mieltä…

Melko alkuvaiheessa puiston tutkimista päätimme jakautua ihmisruuhkan vuoksi kahteen porukkaa, jolloin me suomalaiset jäimme ihmettelemään puistoa keskenämme. Joulukojujen takaa paljastui huvipuisto Winter Wonderland-teeman mukaisesti ja me päätimme testata vuoristoradan. Kauhistelimme liput ostettuamme jonon pituutta, mutta ilahduimme suuresti siitä, kuinka jonottajia oli ajateltu vuoristorataa suunniteltaessa. Jonottamismatka oli täynnä erilaisia pyöriviä, hytkyviä ja muuten liikkuvia alustoja, joten jonottaminen meni leikkiessä. Vuoristorata itsessään oli hurjempi kuin kukaan meistä olisi osannut odottaa! Neljän hengen vaunu kurvasi tiukkoja mutkia ja jyrkkiä pudotuksia vieruskaverini kiljaistessa joka kurvissa. Kyyti oli siis ehdottomasti hieman kalliin hintansa arvoinen!

Hyde parkin ja Piccadilly circuksen jälkeen Aino ja Kasperi suuntasivat takaisin Social programmen bussille minun ja Johannan lähtiessä etsimään ruoan lisäksi illan musikaalipaikkaa. Musikaaliksi oli valikoitunut Johannan vanhempien ja erityisesti hänen isänsä toiveesta Sunny Afternoon, jonka Johannan isä myös maksoi. Tiedän myös heidän lukevan tätä blogia, joten suuri ja julkinen KIITOS tämän elämyksen tarjoamisesta! Olen mielessäni kuvitellut Lontoon musikaaliteatterien olevan valtaisia ja koristeellisia. Teattereita on kaupungissa vaikka kuinka paljon, mutta tämän teatterin kohdalla ainoastaan toinen veikkaamistani adjektiiveista osui oikeaan. Teatterilava oli melko pieni, mutta teki tilaisuudesta mukavan intiimin vaikka katsojia olikin useammassa kerroksessa. Oman istuinpaikkani edessä oli osittain tolppa, joten katsoin suurimman osan esitystä viereisellä portaalla istuen. PLievä takapuolen puutuminen ei kuitenkaan haitannut, niin hienoja musikaalikohtaukset olivat! Olin edellisellä viikolla kuunnellut taustamusiikkina The Kinksin (eli bändin, jonka tarinasta musikaali kertoi) kappaleita ja tunnistinkin niitä musikaalista useamman. 

Ilta musikaalin jälkeen se vasta seikkailu olikin. Olimme varanneet hotellin metrokartan ulottumattomista, joten lähdimme aluksi etsimään kävellen juna-asemaa, josta juna hotellin lähettyville lähtisi. Hienoista kartanlukutaidoistamme huolimatta kävelimme väärään suuntaan ja päädyimme lopulta ostamaan lipun metroon ja sen jälkeen junaan käytettäväksi. Lopulta kävelymetrojunailun jälkeen myös hotellimme löytyi. Sunnuntai ennen takaisin Bathin bussin lähtöä kului hyvin sateisissa shoppailutunnelmissa. Itselleni ostin ainoastaan suklaakuppikakun ja mansikkasateenvarjon, mutta joitakin joululahjoja tarttui mukaani.

Eilisen tiistain kulutin kokonaisuudessaan "Introduction to international education"-kurssin esitelmään Saksan koulutuksesta vääntäessä ensin itsekseni ja myöhemmin yhdessä esitelmäkavereideni Johannan ja Enan kanssa. Esitelmä jännitti minua jo etukäteen, mutta ensimmäistä diaa tänään lukiessani aloin tutisemaan ja tunsin koko naamani punehtuvan ja hien virtaavan. En muista, milloin olisin jännittänyt näin paljon esitelmän pitämistä! Luin suoraan paperista, en osannut lausua kaikkia sanoja ja änkytin. Voi apua, järkyttävää! Mutta onpahan nyt yksi kurssi kasassa, muiden kurssien esseissä riittää nimittäin vielä tekemistä.

Olen porukassa yleensä yksi niistä, joka pitää keskustelua yllä ja kertoo juttuja juttujen perään. Joidenkin mielestä olen varmasti jo ärsyyntymiseen saakka hölöttävä räpätäti, joka voisi joskus tajuta olla hiljaa. Kuunnella olen yrittänyt aina, mutta syksyn aikana olen oppinut sitä yhä enemmän. Varsinkin, jos keskustelussa on mukana paikallisia, on keskustelutahti joskus niin hurja, etten ehdi edes ajatuksiani englanniksi kokoamaan saati sitten keskusteluun osallistumaan. Niinpä olen opetellut kuuntelemista ja sivummassa olemista, nyökkäilyä. Olen huomannut, että silloin kun ehdin avaamaan suuni, on puhuminen huomattavasti helpompaa suunnittelematta. Suunniteltu, "fiksu ja asiansa ajava" lause muuttuu usein tahmaiseksi tököksi, joka tulee suustani katkonaisena ja haparoiden. Tällaisten tökkölauseiden jälkeen tulee joskus olo siitä, etten taida tätä kieltä osatakaan. Rennommissa keskustelutilanteissakin näitä tökkölauseita tulee, mutta niihin harvemmin kiinnitän huomiota. Saatan sanojen kurkkuun juuttuessa puhua hetken gibberistä, hengähtää syvään ja yrittää sitten uudelleen. 

Vaikka tökkölauseita ja tökköpäiviä edelleenkin tulee, niin uskaltaisin jo väittää oppineeni jotakin. Maanantaina ylitin ensimmäistä kertaa elämässäni 2000 sanan rajapyykin englanniksi ja se tuntui mahtavalta. Kehitys on hurja siihen nähden, että ensimmäistä kotitehtävää syyskuussa kirjoittaessani, tuntui 200 sanaa lähes mahdottomalta ajatukselta. Kirjoittamiseni tuskin on kieliopillisesti hyvää, mutta muutos 200 sanasta 2000 sanaan näkyy erityisesti asenteessani. Täysi ”enosaaenpystyahdistaa”-ajattelu on höllännyt otettaan enkä ole ahdistunut heti kirjoitusurakkaa ajatellessani. Toki maanantaina saavuttamaani 2000 sanaankin on kuulunut hikeä ja hampaiden kiristystä, mutta huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisiin 200 sanaan.

Mut on luvattu jo kidnapata ja mun tänne takaisin saamiseksi on suunniteltu adressin keräämistä. Lähtemisestä voi tulla itkuinen.