Se oikeanlainen vaihtoaika

Kuukauden päästä on viimeinen koulupäivä Bath Spa Universityn opiskelijana ohi ja siitä muutaman päivän päästä lähtee lento Suomeen. Maanantaina ostin lisäkiloille toisen matkalaukun. Huomaan puhuvani ihmisten kanssa jo ajatuksella "tää pitää vielä tehdä/nähdä ennen lähtöä".

Toissa keskiviikkona oli Bloco Talenton toinen keikka. Keikka oli yhdellä ympäri Brittilää järjestetyistä Guy Fawkes Night- juhlallisuuksista. Illan viiletessä sormet hieman palelivat, mutta aloittaessamme rummutuksen oli sormien kohmeisuus tiessään. Rumpukulkueemme kulki lomakylässä lomalaisten ihastellessa. Välillä katselimme ilotulituksia ja jatkoimme sitten taas paukutusta. Pääsimmepä soittamaan yhdessä tulitanssijoidenkin kanssa. Rummutuksen lopuksi suuntasimme palkkioksi lomakylän sisävesipuistoon nauttimaan virtojen ja erilaisten liukumäkien vietävänä.

Photo: Samuel Rudd

Photo: Toby Palethorpe

Photo: Samuel Rudd

Torstaina koitti odotettu ja etukäteen paljon Ronjien kanssa hehkutettu matkani Skotlantiin. Lentoni Bristolista Edinburghiin kesti noin tunnin ja kentältä Ronja K:n luokse vielä puolisen tuntia. Saaavuttuani lähdimme vierailemaan Crepsimiehen luona, jonka luontaisesti gluteenittomista crepseistä olin haaveillut siitä saakka, kun olin Maijan kanssa vieraillut Edinburghissa keväällä 2012. Edinburghiin junaili torstaina myös Ronja H, joka viettää omaa Erasmus-aikaansa tällä hetkellä Glasgowssa. Torstai-ilta kului herkutellen ja kuulumisia päivitellen. Perjantaina toisen Ronjan ollessa töissä, vietimme me Ronja H:n kanssa hyvin hidasta aamupäivää. Iltapäivällä Ronja K:n töistä päästyä jatkoimme kaupungilla kiertelyä kiiveten myös Edinburghin linnalle auringonlaskua ihastelemaan... tai siis se oli suunnitelma. Muutaman aurinkolaskukuvan jälkeen päädyimme ottamaan itsestämme naamanvääntökuvia, joista tulikin koko viikonlopun teema. Olimmehan perustaneet Ronja K:n kanssa ennen toisen Ronjan tuloa ylvään RRKK:n eli Reilusti Rumien Kuvien Kerhon.

Perjantai-iltaan kuului jäätelöä, suklaata, sipsejä, Bridget Jones sekä Crazy Stupid Love. Pyörähdettiinpä sitä pubissakin työssäkäyvän Ronjan nätisti nukkumaan mentyä.

Lauantaiaamuna ryhdistäydyimme Ronja H:n kanssa Ronja K:n ollessa jälleen töissä. Kiertelimme kaupungilla ja maiskuttelimme crepsejä. Itapäivällä pakkasimme kimpsumme ja kampsumme junaillaksemme Edistä Glagowhun. Junamatka kesti Glasgowhun vain tunnin verran, josta oli kaikista kiitollisin varmasti mies, joka istui kanssamme neljän istuttavalla pöytäpaikalla. Illan aikana tapasimme sekä Ronja H:n vaihtarikavereita että ilmapallotyypit. Illallisen ja Youtube- etkojen (https://www.youtube.com/watch?v=f488uJAQgmw, https://www.youtube.com/watch?v=iQmgHrSReCM & https://www.youtube.com/watch?v=ua1FAlHt_Ys) siivittämänä siirryimme Ashton Lanen valoihin ja yöhön tanssimaan.

Photo: Ronja H.

Photo: Ronja H.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena brunssin merkeissä. Päivällä kiertelimme kaupunkia kauppoineen ja puistoineen. Pääsimme tutustumaan myös Ronja H:n tämänhetkiseen yliopistoon, joka näytti kieltämättä Tylypahkalta. Eikä niissä maisemissakaan valittamista ollut... varsinkaan kun päädyimme jälleen RRKK:n kuvaussessioon. Ennen takaisin Edinburghiin lähtöä tapasimme Ronja H:n kavereita päivällisen merkeissä.

Photo: Ronja H.

Onnelliset kettupöksyt jälleen Edissä

Maanantaina seikkailin pari tuntia itsekseni kaupungilla Ronjan ollessa jälleen töissä. Kiertelin kirpputoreja ja eksyin ilmaiseen lapsuusmuseoon, jossa tapasin yrmeän näköisen kollegan. Edes yhteisselfien ottaminen ei häntä piristänyt. Museo oli täynnä erilaisia leluja ja pelejä viiden kerroksen verran. Museon jälkeen jatkoin matkaani ja löysin pienen kaupan, jossa oleili myyjän lisäksi rapsutuksia rakastava vanha koirarouva. Iltapäivällä jatkoin kirpparikierrosta yhdessä Ronjan kanssa ja ilta kului "Pieni suklaapuoti"- elokuvasta nauttiessa.

Tiistaina vierailimme Ronjan kanssa valtavassa Skotlannin kansallismuseossa keskittyen erityisesti eläin- ja antropologia-osastoihin. Jos aikaa olisi ollut loputtomasti ( ja jos Ronja ei olisi ollut vieraillut museossa useamman kerran), olisi museossa voinut viettää vaikka koko päivän. Päivämme kuitenkin jatkui kaupungilla nopeasti pyörähtäessä ja siitä sitten hampurilaisille siirtyessä. Kyseinen ruokapaikka mainosti itseään erillisellä gluteenittomalla menulla, joten menimme sinne luottavaisin mielin. Lista oli laaja ja siitä sai kaiken hyvän lisäksi 30% opiskelija-alennusta. Mielessämme kiiluivat jo herkullisen kuuloiset pirtelötkin, mutta tyydyimme tilaamaan lopulta vain hampurilaiset. Hampurilaisten saavuttua ihailimme niiden kokoa ja näköä. Pienen palasen omastani maistettua aloin kuitenkin epäilemään. Hampurilaiset näyttivät liian samanlaisilta ja päätin tarkastaa omani gluteenittomuuden. Kysyessäni tarjoilijalta asiaa, pullahtivat hänen silmänsä suuriksi ja hän saapui tarkistamaan asiaa. Eipä ollut hampurilaiseni gluteeniton. Tarjoilija pahoitteli asiaa valtavan paljon ja kysyi, miten hän voisi asiaa helpottaa. En epäröinyt kysyä meille ilmaisia pirtelöitä, niistähän olimme jo aikaisemmin haaveilleet. Tarjoilija toikin meille pirtelöt sekä minulle uuden hampurilaisen pahoitteluiden kera. Gluteeniton purilainen sekä pirtelö maistuivat molemmat hyviltä. En voinut kuitenkaan sille mitään, että alitajuntani stressasi mahdollisista tulevista ongelmistani maistamani normipurilaisen suhteen. Ärsytti ja ahdisti. Enhän ollut koko 15-vuotisen keliaakikko-elämäni aikana syönyt gluteenillisia tuotteita edes kymmentä kertaa ja tälle syksylle tämä vahinko oli ollut jo kolmas! Niinpä tankkasin itseäni vedelle ennen lentokentälle siirtymistä ja vielä sielläkin. Huolehtimiseni oli ollut kuitenkin turhaa, ulkoisia oireita tämä vahinko ei onneksi aiheuttanut.

Halauksia, höpöttelyjä, valtavasti herkkuja ja huolenpitoa sisältänyt pitkä viikonloppu oli ehdottomasti kaiken etukäteishehkutuksen arvoista. Ja kuinka hassua olikaan puhua Bathiin takaisin saapuessani yhtäkkiä englantia Suomi-viikonlopun jälkeen. Tämä pitkä viikonloppu antoi minulle energiaa kouluhommien deadlineista selviämiseen. Olen superonnellinen ja kiitollinen siitä, että elämässäni on kaksi näin valtavan ihanaa Ronjaa!

Se oikea.

Keskiviikkona syttyivät Bathin jouluvalot ja lähtölaskenta jouluun alkoi virallisesti. Eipähän sitä olekaan hehkutettu kaupungissa kuin syyskuusta asti...

Cardiff, tuo Walesin pääkaupunki oli tänä lauantaina Social programmen kolmannen retken kohde. Aluksi vierailimme Cardiffin linnalla ja siitä jatkoimme kukin omia reittejämme muutamaksi tunniksi kaupungille. Koko kaupunki oli sekaisin kaupungissa samana päivänä pelattavan rugby-ottelun johdosta. Ihmisjoukkoja puna-valko-vihreissään, lohikäärmepäähineissään ja punaisissa poskimaalauksissaan vaelteli kaupungilla erilaisia torvia soitellen. Soitto ja ihmisten yleinen huutelu oli korvia huumaavaa, tunnelma käsin kosketeltavaa.

Joulun lähestyminen näkyi täälläkin. Pieniä joulukojuja tonttuineen ja jouluvaloineen oli kaupungilla pitkä rivi. Tulipa yksi joululahjakin shoppailtua. Itse olisin halunnut ostaa Disney-kaupasta suuren Simbaan halittavaksi ja Suomeen vietäväksi. Jouduin kuitenkin tyytymään puukuvioisiin korvakoruihin.

     

Walesissa Walesin tapaan. Montako konsonanttia on mahdollista laittaa vierekkäin yhteen sanaan?!

Sunnuntaina en saanut oikein mitään aikaiseksi. Päivän urotyöni oli pestä kaksi koneellista pyykkiä. Tämä on nykyään mahdollista päivälläkin sillä kampuksella on nyt kaksi pesulaa, jipii! Illalla kuitenkin ryhdistäydyin ja lähdin katsomaan Mariannan, Sophien ja muiden kanssa sambabändissämme soittavan Silaksen keikkaa. Ja kyllä muuten kannatti! Ilta jatkui yöhön Jungle Speedin pyörteissä keittiössämme.

Sambatytöt

Tänä aamuna kömmin silmät puoliummessa keittiöön aamupalalle. Minut vastaanotti pirteä siivoaja, joka alkoi jututtamaan minua kysellen vointiani, kotimaatani ja sitä, olinko viihtynyt Bathia. Lähes unessa vastailin hänelle ja kaivoin pakastimesta leipäpussini. Siitähän siivoaja innostui huomatessaan löytäessään keliaakikkotoverin. Onnekseni hänellä oli kuitenkin kiire muihin hommiin ja sain jäädä heräilemään aamupalapöytään itsekseni. Olen mielestäni omaksunut small talk-kulttuurin ja pidän siitä, mutta että ennen silmien kunnollista avautumista pitäisi jutustella tuntemattoman henkilön kanssa?

Minulla on nyt takanani kaksi hienoa kuukautta, joita en vaihtaisi mihinkään. Olen tehnyt, nähnyt ja kokenut. Olen tavannut, valokuvannut, nauranut ja vähän itkenytkin. Välillä on kuitenkin tullut olo siitä, että onko tämä nyt "sitä oikeanlaista" vaihtoaikaa? Olenko tehnyt tarpeeksi, olenko istunut liikaa huoneessani tai puhunut liian vähän? Ennen Englantiin lähtöä olin kuullut monien opiskelijavaihdossa olleiden kertomuksia hurjista bileistä ja nähnyt valokuvia toisiaan halailevista kansainvälisistä porukoista. Mikä sitten on "se oikeanlainen" vaihtoaika?

Yksi perisynneistäni on asioiden liika miettiminen ja pyöritteleminen. On todella typerää vertailla itseään muihin varsinkaan tällaisissa kokemuksellisissa asioissa. Mitä sitten, jos en ole halunnut kiertää joka yö pubeja tai jos en pääsekään osaksi loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita. Minulla on ollut omat juttuni ja olen niistä ylpeä. Uskon ja toivon, että tältä syksyltä tarttuu mukaani ainakin muutama ihminen, joihin tulen pitämään jatkossakin yhteyttä. Jo se, että olen saanut ihmetellä tätä matkaa monien uusien tuttavuuksien kera heidän kanssaan hauskaa pitäen ja heiltä oppien, on ollut tämän kaiken arvoista. Tämä on ollut juuri oikeanlainen vaihtoaika minulle ja olen erittäin iloinen siitä, että sitä on vielä kuukausi jäljellä!