Keppinukke-esitys katedraalissa

Keskiviikkona oli ensimmäistä kertaa vähän ikävä Suomeen. Väsytti, tulevat esseet huolestutti, oma takkuava englanninkieli ärsytti ja itku kävi jo kosteina kalvoina silmissä asti. Päivä oli muutenkin varsinainen Hönö-päivä. Tuntui siltä, etten ymmärtänyt ketään enkä tajunnut mistään mitään.Vaikka täällä on ollut todella mukavaa ja ihmiset ovat kaikkialla superystävällisiä ja avuliaita, olisi välillä niin paljon helpompaa ja mukavampaa hoitaa asioita suomeksi. Tätä mietin viimeksi eilen yrittäessäni selvittää miten ja miltä tililtä maksan ensi keskiviikkona koko syksyn vuokrani. Siinäpä sitten selitin useammalle eri ihmiselle sitä, kuinka haluaisin maksaa vuokrani pankkikortilla ennen keskiviikkoa tapahtuvaa suoraveloitusta luottokortiltani. Asiaa eivät helpottaneet hämmennys luottopuolen ja pankkipuolen samassa kortissa olemisesta eivätkä kahden eri pankkikorttini luottoraja-probleemat. Nyt on keskusteltu täällä, chättäilty Osuuspankin neuvontachatissa ja nostettu turvarajoja. Toivotaan, että vuokra tosiaan lähtee keskiviikkona oikealta tililtä ilman ongelmia. Luulen, että minua ahdistaa huomattavasti vähemmän pankki/kela/vakuutus/muiden virallisten asioiden hoitaminen SUOMEKSI näiden härdellien jälkeen.

Tähän viikkoon on kuulunut myös ensimmäinen, hikinen zumbatunti ja ihanaihana torstai, joka sisälsi yhteensä viisi tuntia teatterijuttujen kanssa työskentelyä. Päivä alkoi kahden tunnin draamakasvatusseminaarilla ja loppui illan kolmen tunnin teatterityöpajaan. Työpajan järjesti Novato Theatre Company (http://www.novatotheatre.com/Home.html), joka tekee näytelmän vuosittain alusta alkaen devising-tekniikalla. Tämän ja seuraavien kahden viikon torstaiden työpajojen tarkoituksena on seuloa porukastamme ne, jotka he valitsevat mukaansa tälle vuoden kestävälle teatterimatkalle. Tällä viikolla meitä oli paikalla n.15, joista ainakin puolet opiskelee yliopistolla draamaa tai näyttelemistä. Lienee sanomattakin selvää, että porukka oli täynnä lahjakkaita ihmisiä, joiden kanssa oli iso ilo improta, pomppia ja huudella konsonantteja. Yksi näistä lahjakkaista ihmisistä kysyi minulta harjoitteiden tuoksinnassa täysin tosissaan seuraavaa: "Pitääkö paikkaansa, että suomeksi tyttö/poikaystävä tarkoittaa suoraan käännettynä sitä henkilöä, jota vihataan vähiten?"  ...................

Ennen tätä iltaa en ollut oikeastaan koskaan impronnut englanniksi. Ainoa tätä liippaava kokemus on valehtelijoiden klubin (eli uusien käyttötarkoituksien keksimisen tutuille asioille) pelaaminen englanniksi. Minua hieman jännitti, perustuuhan improvisaatio fysiikan ja eleiden lisäksi paljon myös puheelle (välillä jopa liian paljon). Ensimmäisen jähmy-kohtauksen tangerruksen jälkeen improaminen kuitenkin sujui hyvin vaikka ajatukseni kulkivatkin välillä puhettani nopeammin. Englanniksi improaminen tosin on hyvää harjoitusta sille, ettei omalla puheenvuorolla tarvitse aina olla niin kiire. Vaikkei repliikkejä suunnitellakaan, ne voi ja pitää sanoa ajatuksella. Improkohtauksien katsomiseen ja niissä olemiseen tuli välttämättä myös keskityttyä suomenkielistä improamista paremmin. Kolmen tunnin sessio täyttä keskittymistä, fyysistä hötkyämistä ja täydellistä läsnäoloa vaati kuitenkin voimani, asunnolle kävellessäni olin todella väsynyt. Väsymys oli kuitenkin kaiken sen arvoista! Toivon todella pääseväni osallistumaan näihin kolmen tunnin iloitteluihin myös työpajakertojen jälkeen. Ehkäpä he voisivat ottaa minut mukaansa ikään kuin vapaamatkustajana, joka pääsisi heidän kanssaan leikkimään ennen kevään totista aherrusta.

Teatterilla, niin kuin oikeastaan kaikkialla muuallakin, oltiin kiinnostuneita Suomesta ja siitä, miksi halusin tulla juuri Englantiin. Kertoessani päätavoitteeni tälle syksylle olevan kokemusten kartuttamisen ja englanninkieli parantamisen, totesivat kaikki englantini olevan todella hyvää. "Oh, your English is brilliant!", onkin kuulunut lähes jokaisen täällä tapaamani brittiläisen suusta kertoessani edellä mainittujeni olevan tänne tuloni syynä. Eräs brittikämppiksistäni totesi viime viikolla englanninkieleni parantuneen alkusyksystä jo huomattavasti, koska ymmärrän nyt hänen nopeatempoista murrettaan... ainakin melkein aina.  Itse en näihin kehuihin pysty samaistumaan vaikka saankin itseni (yleensä) aina ymmärretyksi. Luulen, että ihmisten yleisen ystävällisyyden lisäksi nämä kehut juontavat juurensa siinä, etteivät paikalliset juurikaan osaa muita kieliä oman kotikielensä lisäksi. Heidän kunnioituksensa ja arvostuksena saa jo sillä, että pystyy kommunikoimaan edes jollakin tasolla muilla kielillä kuin omalla äidinkielellään.

Itselleni kielten ja erityisesti englannin opiskeleminen on aina ollut hyvinhyvin vaikeaa. Uskaltaisin jopa väittää, että olen vuodattanut englannin opiskelun vuoksi jopa litrottain kyyneleitä päntätessäni valtavan määrän tunteja sanakokeisiin, kokeisiin ja ylioppilaskirjoituksiin. Olen kuitenkin ymmärtänyt täällä ollessani yhä paremmin sen etuoikeuden, mikä meillä on saadessamme opiskella vieraita kieliä. Englanninkielisissä maissa kenenkään ei tarvitse siihen "vaivautua", puhutaanhan heidän äidinkieltään lähes kaikkialla.Vaikken itse osaa suomen ja englannin lisäksi muita kieliä (ruotsin rippeitäni en kehtaa edes laskea), on luettelossa jo yksi kieli enemmän moniin muihin ihmisiin verrattuna. Olemmekin puhuneet täällä suomesta salakielenä, josta ei maailmalla ole juurikaan hyötyä, mutta josta olemme hyvin ylpeitä. Olemme myös opettaneet suomea täällä sekä briteille että muille vaihtareille. Ainakin yhdellä brittikämppiksistäni on tavoitteena osata lausua suomalainen R-äänne ennen joulua. Tiedän sinun Sophie pystyvän siihen vähintäänkin yhtä taidokkaasti kuin tähän blogini lukemiseen googlen käännöspalvelun avulla!

Eilen eli perjantaina oli meidän R-blokin teepartyt, joihin väänsin gluteenittoman mutakakun. Herkkuja oli pöytä täynnä muutenkin ja ihmisillä hyvä mieli. Iltapäivä venyi illaksi ja herkut muuttivat muotoaan. Osa jatkoi iltaansa vielä Students Unionin baariin, mutta itse suuntasin väsymykseni vuoksi omaan huoneeseeni katsomaan "Vain elämää"- nettiteeveestä. Suomalaisten ohjelmien katsomisesta on tullut minulle täällä rentoutumiskeino. Tuolloin ei tarvitse keskittyä ja pinnistää ymmärtääkseen, voi vain katsoa.

R-block

Tänään oli vuorossa ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen päiväretki Bristoliin. Kaikki tässä kirjoituksen lomassa esiintyvät kuvat ovatkin Bristolin reissultamme teeparty-kuvia lukuun ottamatta. Suuntasimme matkaan Johannan ja hollantilaisen Cindyn kanssa kävelemällä ensin kampukselta päätielle ja hyppäämällä sieltä bussiin. Edestakainen bussimatka maksoi vain reilu neljä puntaa ja kesti 30-40 minuuttia. Bussiasemalle päästyämme etsimme kartan ja lähdimme suunnistamaan kohti keskustaa ostoskatuineen. Ensimmäisenä pysäkkinämme oli retrokauppa eli hienosti järjestelty kirppari. Emme voineet Cindyn kanssa vastustaa kiusausta etsiä paikan upeimmat reteet ja poseerata niiden kanssa.

Ahkerasta opaskylttien lukemisesta huolimatta emme löytäneet seuraavana ostoskatuja vaan upean Bristolin katedraalin (http://bristol-cathedral.co.uk/the-cathedral/). Sisään päästyämme meille pahoiteltiin, että kirkossa oli tänään hyvin meluisaa lasten työpajojen vuoksi. Itseäni se ei juurikaan haitannut vaan pikemminkin huvitti. Lapsia juoksenteli siellä täällä heittelemässä hernepusseilla ryöväreitä, askartelemassa ja piirtämässä. Näiden kaikkien työpajojen kohokohdaksi nousi kuitenkin näytelmä, jonka lapset esittivät itse tehdyillä keppinukeillaan jylhän katedraalin toimiessa lavastuksena. Tilanne oli hyvin absurdi ja juuri siksi todella hieno.

Keppinukke-esityksen jälkeen löysimme satama-markkinat, jotka olivat täynnä ihmisiä ja erilaisia kojuja. Samassa paikassa sijaitsi myös turisti-info, josta saimme mukaamme paperikartat ostoskadulle neuvovien ohjeiden kaverina. Meillä ei ollut tarkkoja suunnitelmia, joten teimme ostoskatua etsiessämme vielä mutkia eräänlaiseen kauppahalliin sekä puistoon. Emme varmaan koskaan tule kyllästymään Englannin ihanan sään päivittelyyn. Tänäänkin aurinko paistoi ja lämpötila kipusi varmasti lähemmäs 15 astetta. Koimme myös yhden sadekuuron, mutta se oli ohi 20 minuutissa. Uskomatonta, että täällä on pystynyt vielä näin lokakuun puolivälin lähestyessä kulkemaan ohuessa paidassa ilman vilunväristyksiä. Tiedän, etteivät nämä ihanat säät voi jatkua loputtomiin ja tulen kokemaan stereotyyppisen brittisateet vielä monia kertoja. Minua ei kuitenkaan haittaa lainkaan, etteivät stereotypiat saarimaan säästä ole vielä pitäneet paikkaansa.

Ajatuksenamme oli päästä Bristolissa yleisen ihmettelemisen lisäksi shoppailemaan. Loppujenlopuksi päädyimme kyllä kiertelemään kauppoja, mutta kukaan meistä kolmesta ei joutunut varsinaisen shoppailumanian uhriksi. Itselleni lähtivät mukaan ainoastaan kahdet itsetehdyt korvakorut sataman markkinoilta. Toivon kuitenkin pääseväni maanantaina shoppailemaan Lontoossa, johon Sonja ja Panu lentävät syyslomaansa viettämään. Tiistaina junailemme sieltä Bathiin ja pääsen esittelemään tämän hetkistä asuinpaikkaani. JeeJeJeeJeee, tervetuloaaaa!!!!!   :)