Ihmettelemässä

Ihmettelemässä

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Torstaisin siisti keittiö

Jo reilu kolme viikkoa Brittilää takana!

Bath Spa University:n kampuksella asuu n. 900 opiskelijaa, johon kuuluu meidän vaihtareiden lisäksi ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Pidempään opiskelleet saavat asua kampuksella ainoastaan erityisluvalla, joten brittinaapuriemme keski-ikä on n. 18-19-vuotta, Olen kieltämättä tuntenut itseni välillä tädiksi, joka hymähtelee ensimmäistä kertaa kotoaan muuttaneiden touhuille. Tätiolo ei kuitenkaan ole hallitseva olotila vaan lähinnä silloin tällöin pilkahteleva vieras. Vaihtarit ovat pääosin reilu parikymppisiä.

Asuntolarakennuksia kampuksella on useampia. Oma asuntolamme on Hiscocs, jossa on "rappuja" eli blokkeja hoosta ässään. Oma blokkini on R ja meitä asuu tässä yhteensä seitsemän, joista kaksi on suomalaisia, yksi kreikkalainen ja neljä brittiläistä. Kreikkalainen seinänaapurini Marianna opiskelee täällä koko tutkintonsa eli kolme vuotta brittinaapureidemme tavoin. Hän on hurjan rohkea tyttö, kuinka moni muu uskaltaa 18-vuotiaana lähteä opiskelemaan toiseen maahan ilman omaa kotikieltään? Meillä kaikilla on omat pienet huoneemme ja yhteisinä meillä on vessa, suihku sekä keittiö. Yhteinen keittiömme ei ole sieltä siisteimmästä päästä... paitsi torstaisin, jolloin siellä käy siivooja!

Hiscocks halls

Ikkunani takana



Koko kampuksemme asukkailla on käytettävissään (onneksi vain väliaikaisesti) yksi pesula, jossa on kolme toimivaa pesukonetta sekä kolme toimivaa kuivausrumpua. Minkäänlaista varaussysteemiä näihin pesukoneisiin ei tietenkään ole vaan saadaksesi pyykit koneeseen, täytyy sinun joko jonottaa vuoroasi tai pestä pyykkiä yöllä. Tämän takia pesula onkin auki joka päivä vuorokauden ympäri. Uskalsin ehdottaa pyykkikoneiden varaussysteemin aloittamista, mutta sain osakseni eräältä britiltä vain naurua. Niin, olisihan se tyhmää suunnitella elämäänsä eteenpäin ja toimia sen mukaisesti.

Opiskeluamme vartioivat lehmät...



...,etanat...

... ja lampaat.

Kampuksen lampi ja lampaat

Viime viikolla sain ensimmäisen postikortin ja voi kuinka se ilahduttikaan, iso kiitos vielä kerran Millamaarille! Olen siis löytänyt postihuoneen ja blokkimme postilaatikon, joten te muutkin voitte uskaltautua minulle postia lähettämään. Vastaan taatusti! Tässä vielä muistutuksena osoitteeni:

Mira Vuojolainen
Bath Spa University
R1.3 Hiscocks Residence
Newton Park Campus
Newton St LoeBath, BA2 9BN
United Kingdom

Kurssit alkoivat viime viikolla esittelyluentojen ja -demojen merkeissä. Itselläni on neljä kurssia: Education for Change, Introduction to International perspectives, Childhood Narratives ja Learning through Drama. Kaikki nämä kurssit kestävät kevääseen saakka, mutta me vaihtarit saamme ne osittain suoritetuiksi jo ennen joulua. Varsinaisia tenttejä meidän ei tarvitse tehdä vaan suoritustapoina ovat erilaiset esseet ja esitelmät. Eilen illalla kirjoitin ensimmäisiä kotitehtäviäni narratiivikurssille. Tehtävänantona oli sekä pohtia demolla näkemämme elokuvan alkua että kirjoittaa itsereflektion omaisesti ensimmäisestä viikostamme yliopistossa.  Itsereflektion kirjoittaminen englanniksi ei tosiaankaan ole yhtä helppoa diipadaapailua kuin kolmen viime vuoden itsereflektioiden kirjoittaminen. Minua turhautti suunnattomasti tietokoneen ruutu, jossa välkkyi ainoastaan kirjoitukseni otsikko. Miten niin tutun asian kirjoittaminen tuntuikin niin kamalan vaikealta?! Tällä hetkellä 1000-2500 sanan mittaisten esseiden deadlinet kummittelevatkin päässäni suunnattomina mörköinä, jotka toivottavasti pienenevät täällä vietettyjen päivien ja viikkojen myötä.






















Osallistun täällä ollessani social programme:en, jonka neljä retkeä on järjestetty ympäri Britteinsaarta meitä vaihtareita ajatellen. Ensimmäinen näistä retkistä oli viime lauantaina, jolloin vierailimme Bathin omassa Fashion museum:issa (http://www.museumofcostume.co.uk/), joka esitteli muotia aina Yrjöjen (georgiaaniselta) aikakaudelta tähän päivään. Museon ehdoton hittituote oli kuitenkin huone, jossa sai poseerata viktoaarisen aikakauden vaatteissa.











Fashion museum:in jälkeen suuntasimme Jane Austen-keskuksen (http://www.janeausten.co.uk/) yläkerrassa sijaitsevaan teehuoneeseen, jossa meille tarjoiltiin perinteikäs iltapäivätee. Minut teki hyvin onnelliseksi se, etten joutunut ainoastaan valokuvaamaan muiden syödessä teen sivussa tarjoiltavia skonsseja ja leipäsiä vaan sain omat versioni gluteenittomana.























Myöhemmin illalla suuntasimme porukalla pubiin, jossa saimme tanssimisen lisäksi nauttia laulavasta pianistista. Illan päätteeksi lähdimme Mc Donaldsin kautta linja-autolle. Täältä ei Suomen tavoin saa gluteenittomia hampurilaisia, mutta olin kuullut ihmisten tilaavan hampurilaisia ilman sämpylää. Niinpä minäkin rohkaisin mieleni ja tilasin tavallisen hampurilaisen ilman sämpylää. Kassalla ollut mies toisti kysymykseni, hymyili vinosti ja laittoi purilaisen tilaukseen. Hetken kuluttua tilaukseni saapui take away-rasiassa muovihaarukan ja -veitsen kera. Naurustamme ei meinannut tulla loppua avatessamme rasian kannen. Siinä tilaukseni komeili: pihvi suolakurkulla, ketsupilla, majoneesilla ja sipulisilpulla. Vaikka jouduinkin tämän aterian jälkeen suuntaamaan vielä blokkimme keittiöön, ei tilaukseni ollut naurunpyrähdyksiemme takia lainkaan turha. Seuraavalla kerralla taidan kuitenkin ottaa ranskalaiset... tai edes pari sämpylätöntä purilaista!



 Lopuksi haluan teitä ilahduttaa vielä kuvagallerialla, jota olen näpsinyt näiden viikkojen aikana ympäri kaupunkia. Nämä ihmiset tosiaan ottavat kaiken ilon irti jouluun valmistautumisesta! Bathissa onkin (ainakin yksi) kauppa, jossa myydään joulukoristeita ympäri vuoden. Itse bongasin ensimmäiset jouluasiat täällä heti ensimmäisellä viikollani eli syyskuun puolivälissä. Sitä sopinee vain arvailla, kuinka kauan ne ovat Bathin katukuvassa olleet jo ennen sitä...













PS. Luulen, että siellä ruudun takana on joku, joka lukee kirjoituksiani. Olisi kiva, jos sanoisit joskus jotain, että saisin vahvistuksen luuloilleni! :)

8 kommenttia:

  1. Hauskaa lukea sun kuulumisia täältä blogista. Toi kampusalue näyttää tosi nätiltä. Terkkuja Tampereelta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että luet! Toivottavasti hauskaa on myös Tampereella :)

      Poista
  2. Ps. Tarkistithan tuon pihvin gluteenittomuuden...?

    VastaaPoista
  3. Christmas is coming, brace yourselves.

    On ihana tietää, että tässä lähellä on joku nimenomaan tuttu samasta ikäryhmästä ja ties mistä luokasta! :)
    Itsellänikin on joko vanha setä -fiilis näiden liian halpaa energiajuomaa lähi-Tescosta ostavien lukiolaisten keskellä tai sitten "a sweet young lad" -olo kaikkien muiden eli eläkeläisten seurassa. Onneksi nämä jälkimmäiset aina hymyilevät - toisin kuin Suomessa! :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä, todellakin luen täällä ruudun takana! :) Ihastelin etenkin kuvaa sun ikkunan takaa, wau! ja naurunpyrähdys sun sämpylättömälle hampparille pääsi myös täällä, hihii! :D

    VastaaPoista